Rantamaraton 2008

Rantamaraton 2008
Alkaa: 21.9.2008 11:00
Tapahtuman osoite: Tapiolan urheilupuisto, Urheilupuistontie 2
Rantamaratonin kotisivut

Nimensä mukaisesti reitti kulkee pääosin meren rantaan rakennettua Rantaraittia pitkin. Maisemat ovat merellistä Espoota parhaimmillaan Maratonin keskus- ja maalipaikka on Tapiolan urheilupuistossa. Lähtöpaikka sijaitsee Orionintiellä, josta juostaan Espoon keskuspuiston kautta Latokaskeen ja sieltä Kivenlahteen meren rantaan. Rannalla tai sen tuntumassa juostaan Kivenlahdesta Otaniemeen, josta reitti kulkee Silkkiniityn kautta takaisin Tapiolan urheilupuistoon. Reitistä noin 65 prosenttia on kivituhkapintaista ulkoilutietä, joten se on asfalttimaratonia ystävällisempi juoksijoille.

Aikaennätyksiä reitillä ei ehkä rikota, mutta maisemat ja ympäristö tekevät maratonista miellyttävän kokemuksen. Reitillä hyödynnetään tämän vuoden aikana rakennettavia uusia ulkoilureittien osia Vehkalammelta Finnoontielle (2 km), Latokaskesta Kivenlahteen (3 km) ja Otaniemestä Kehä I:lle sekä uutta kevyen liikenteen alikulkua Finnoontiellä. Reitti on pyritty suunnittelemaan siten, että muu liikenne häiriintyy mahdollisimman vähän.

Kevyempiin haasteisiin tyytyville on tarjolla puolimaraton, jonka lähtöpaikka on myös Orionintiellä. Reitti kulkee Olarinluoman, Niittykummun, Haukilahden, Iirislahden ja Matinkylän kautta saavuttaen merenrannan Matinkylän uimarannan kohdalla. Tästä reitti on sama, kun täydellä maratonilla.

Espoon kaupunki vastaa reitillä hyödynnettävien väylien toteuttamisesta ja kunnostamisesta. Lisäksi kaupunki takaa 550 juhlavuoden tapahtumana järjestettävän ensimmäisen rantamaratonin talouden.

Aikataulu
Lähtö:
Maraton klo 11.00 Orionintie
Puolimaraton klo 12.00 Orionintie
Maali Tapiolan urheiluhallin edustalla

Sarjojen parjaat palkitaan. Palkitsemme lisäksi jokaisen osallistujan Rantamaraton -mitalilla.

Lisätietoja:
Järjestelytoimikunta:
Anders Wikholm (pj), p. 050 341 0171, anders.wikholm(at)veritas.fi  
Olli-Matti Penttinen, p. 050 421 5987, rantamaraton(at)rantamaraton.fi

Liikuntapäällikkö
Jarmo Ikävalko, p. 050 5535649

Geotekniikkapäällikkö
Harri Tanska, p. 050 3833209

Rantamaratonin järjestävät: Esbo IF, Espoon Tapiot ja Leppävaaran Sisu

Maratonin reittikartta ja viistokuvat löytyvät täältä.

www.rantamaraton.fi
www.espoo.fi/rantaraitti

Palaa kalenteriin